"Ihmisen ei tarvitse elääkseen kuin syödä ja nukkua", sanoi isäni taannoin siskolleni. Mutta mitä sitten on elämä, kun saa tehdä mitä rakastaa?

Aamulla puhelimeni soi. Oli vuosi 2009, kaunis maanantai päivä ja minulla oli alkamassa vapaapäivä. Puhelimessa soittaa työkaverini, joka sanoi että hänen lapsensa oli sairastunut ja minun täytyisi mennä töihin hänen sijastaan. Vapaapäiväni korvattaisiin asianmukaisesti samalla viikolla jonain muuna päivänä. 

Pahoittelin omasta puolestani lapsen sairastumisesta ja sanoin, että menen töihin. Samalla kun suljin puhelimen henkeäni alkoi ahdistaa ja kyyneleet kirposivat silmiini. En halunnut mennä töihin. Mennessäni kertomaan avopuolisolleni päivän suunnitelmien muuttuneen, hän kysyi että mikä minulla on hätänä. Lyyhistyin maahan ja itkin – en halua mennä töihin.

Menin töihin, selvisin työpäivästä ja elämä jatkui. Tuo aamu oli viimeinen naula siihen arkkuun, että voisin jatkaa sen hetkisessä työssäni. Työssä itsessään ei ollut niinkään vikaa, asiakkaissa ei ollut vikaa ja työkaverit olivat ihania.

Mikä sitten voisi olla vialla?

Koin olevani riittämätön. Työpaikkani johto kritisoi työporukkamme tulosta jatkuvasti, meitä kytättiin, vainottiin ja manipuloitiin. Olin riittämätön, vaikka tein parhaani. Mitä voisin tehdä, jos paraskaan ei riitä? Olin umpikujassa.

Aikaa kului ja työpaikan vaihtokaan ei tuonut parannusta tilanteeseen, vain tilanne päättyi siihen, että minut irtisanottiin laittomasti. Näen edelleen välillä unia siitä, että keskustelen entisen työnantajani kanssa siitä, mitä oltaisiin voitu tehdä toisin. Asia vaivasi minua pitkään, mutta koen etten mitään olisi voinut paremmin tehdä.

Näin vuosien jälkeen voin todeta olevani kiitollinen entisille työpaikoilleni saamistani elämän opeista. En usko, että työnantajillani oli käsitystä siitä kuinka heidän toimintansa vaikutti työntekijöihin.

Se mitä opin itsestäni noina vuosina oli se, että mikäli joskus olen esimiesasemassa teen asiat toisin. Nykyään minulla on pieni kirjanen, jonne kirjoitan omia kokemuksiani esimiehen käyttäytymisestä ja miten koen erilaiset asiat. Lisäksi luen kirjallisuutta johtamisesta ja janoan lisää ymmärrystä.

Opiskelijakunta on ollut minulle mitä mieluisin työympäristö. Meillä on oma joukkueemme. Tiimin perusajatus on se, että tiimi kokonaisuudessaan on yhdessä vahvempi, kuin mikään tiimin osa erikseen tai ilman toisiaan.

Sillä, että olen ollut osa opiskelijakuntaamme on ollut todellista merkitystä niin itselleni, sekä tiimiimme kuuluville jäsenille. Että juuri minä olen se, joka on mukana toiminnassa on oma vaikutuksensa kokonaisuuteen. Näin voi sanoa jokaisesta toimijasta, kaikki me erilaisuuksinemme olemme sitä mikä rikastuttaa yhteisöä.

Syy miksi olen rakastunut opiskelijaliikkeeseen on se, että minulla on merkitystä. Jokaisella ympärilläni olevalla ihmisellä on merkitystä ja se näytetään avoimesti. Ennen kaikkea meidän mielestämme opiskelijoilla on merkitystä. Yhdessä kohtaamme onnistumiset, sekä epäonnistumiset. Kannustamme ihmisiä olemaan entistä parempia omina itsenään. Olen kasvanut, olen oppinut ja uskon, että paljon on vielä edessä. Löysin asian, jota rakastan tehdä. Opiskelijaliikkeelle haluan antaa aikaani ja tiedän sillä olevan merkitystä.

Haluan kannustaa jokaista löytämään sellaisen asian jota rakastaa ja heittäytyä täysillä mukaan. Se palkitsee!

Haluan osoittaa syvimmät kiitokseni Opiskelijakunta Camokselle.
Haluan toivottaa onnea mielettömälle väellä, jotka vievät Opiskelijakunta Rotkoa kohti upeaa tulevaisuutta.
Haluan mitä nöyrimmin pyytää, että SAMOK perhe antaa minulle vielä vuoden aikaa elää rakastamani työn parissa, mikäli kokevat työpanoksellani olevan liitolle merkitystä.



- Jonna Jakkila

Camoksen hallituksen puheenjohtaja 2013
SAMOK puheenjohtaja tyrkky vuodelle 2014

Tähän postaukseen minut innoitti artikkeli, johon pystyin samaistumaan omien hieman erilaisten kokemusteni kautta. Suosittelen tutustumaan. :)

http://ylioppilaslehti.fi/2013/11/parempaakin-tekemista/